Kesä on nyt!

Ihana Suomen kesä on nyt syvimmillään ja naistenviikkokin jo menossa. Eletään myös Kuun valloituksen tunnelmissa: Neil Armstrongin ensimmäisistä askeleista Kuun pinnalla tulee kuluneeksi ensi yönä 50 vuotta. Kuussa ei vielä kuitenkaan ole asutusta, vaikka tuohon aikaan 60-luvun viimeisenä vuonna oltiin varmoja, että Kuussa asuttaisiin jo vuonna 2000. Nauttikaamme sen sijaan oman rakkaan Maan kauneudesta ja lämmöstä! Ei ole Maan voittanutta! 😀

Vaikka kesä on parhaimmillaan, voimme muistella hyvin jo myös tämän kesän tapahtumia. Kaksi viikkoa sitten vietimme Avoimet puutarhat -päivää, ja meillä Savikulmallakin kävi paljon puutarhoista kiinnostuneita vieraita, arviomme mukaan peräti kolmisen sataa. Sydämellinen kiitos kaikille kävijöille! Toivottavasti viihdyitte ja saitte tallennettua kukkien väriä ja lämpöä syksyä ja talvea varten. Emme elä pelkästään ruoasta, vaan tarvitsemme ympärillemme myös kauneutta sielun ravinnoksi.

Puutarhapäivän tunnelmiin ja kukkien väriloistoon voi palata kurkkaamalla Leonardo da Vinkki -blogiin, jota pitää Helena Erkkilä. Hän tallensi omia tunnelmiaan Savikulmasta upein valokuvin. Kannattaa tsekata. 😀

Tervetuloa vieraaksemme taas elokuussa! Museopäivänä sunnuntaina 25.8.2019 kahvilamme on auki klo 11–15.

Nautitaan kesästä ja lämmöstä, kaikesta tästä vihreydestä, vehreydestä ja kukkien ilonpilkahduksista!

Tallikahvilan kesävaraukset

Nyt on alkanut tulla jo muutamia ryhmävarauksia kesälle, joten jos ryhmäsi, yrityksesi tai yhdistyksesi haluaa varata Tallikahvilan kokoustamiseen, tapaamisiin tai retkikohteeksi, niin nyt on aika toimia. Muistattehan, että naapurissamme sijaitsevaan Korvensuun Konepajamuseoon voi varata erikseen ryhmille esittelyn.

Voimme ottaa ryhmiä vastaan myös torstaisin ja perjantaisin päivällä.

Kaikille vierailijoille olemme kesällä avoinna ainakin Avoimet puutarhat -päivänä 2.7.2017 ja Varsinais-Suomen museopäivänä 27.8.2017. Museopäivänä jäjestetään myös Korvensuun Aarrejahti -kirpputoritapahtuma.

Nähdään kesällä! 🙂